SOMEREKRYTOINTI &

TYÖNANTAJAMIELIKUVA 1 (BASICS) 

23.5.2019 Huone | Kamppi, Malminkatu 30, 00100 Helsinki

Sosiaalinen media on tänä päivänä läsnä yritysten toiminnassa monin eri tavoin – eikä vähiten rekrytoinnissa ja työnantajamielikuvan luomisessa.

Viemällä rekrytointinsa sosiaaliseen mediaan, yritys tavoittaa parhaat työntekijät ennen muita kustannustehokkaasti ja joustavasti.

Sosiaalinen media on muuttanut rekrytoinnin toimintatapoja. Yritykset tekevät suorahakuja somen kautta, hyödyntävät työntekijälähettiläitä jakamaan viestejä omille yhteisöilleen ja rakentavat työnantajamielikuvaa tavoitteena tehdä yrityksestä kiinnostavampi työnantaja.

 

Yritykset korjaavat myös heistä käytäviä keskusteluja, tuottavat tarinallisia kokonaisuuksia lyhyiden tekstikuvausten sijaan ja voivat samaan aikaan tavoittaa sekä suuremmat että tarkemmin määritellyt osaajaryhmät paremmin kuin koskaan aiemmin. Myös pelillisyys on noussut keskeiseksi välineeksi.

Päivän aikana osallistujat saavat kattavan katsauksen some-rekrytointiin ja työnantajamielikuvaan Suomessa alan johtavan asiantuntijan, Tom Laineen, opastuksella. Koulutus on hyvin käytännönläheinen ja sisältää runsaasti case-esimerkkejä.

Koulutus on suunnattu HR- ja rekrytointitehtävien parissa toimiville henkilöille sekä myös markkinoinnin, viestinnän ja brändäyksen ammattilaisille, jotka rakentavat organisaatiossaan työnantajamielikuvaa.

KENELLE?

 

AIKATAULU

23.5.2019 | HUONE

08:30

Ilmoittautuminen ja aamukahvi

(pidämme muut kahvitauot sopivissa väleissä)

09:00-12:00 

Miksi sosiaalinen media on tärkeä osa rekrytoijan työkalupakkia?

- Some-rekrytoinnin tila Suomessa

Työnantajamielikuvan synty, rakentaminen ja merkitys sosiaalisessa mediassa

- Työnantajamielikuva ja oma henkilöstö

- Moderneja toimintatapoja Suomesta ja maailmalta

Työntekijälähettilyys ja sen aktivointi

LinkedIn tehokäyttö

- Työnantajamielikuvan luominen henkilöprofiilien kautta

12:00

Lounas

13:00-16:00

LinkedIn tehokäyttö

- Life (Careers) -osio vs. Showcase -sivut

- Maksullinen työpaikkailmoittelu, ml. Recruiter Lite ja Recruiter -työkalut hintatietoineen sekä Talent Insights -katsaus

- Ilmainen työpaikkailmoittelu LinkedInissä

- Suorahaun toimintamallit

Some-rekrytoinnin muut keskeiset kanavat

- Twitter, Facebook, Pinterest & Instagram, Youtube & Vimeo

Nousevat palvelut ja toimintatavat

16:00-16:30

Koulutus päättyy, varattu lisäaika kysymyksille

 

KOULUTTAJA

Tom Laine on Suomen johtava some-rekrytoinnin, työnantajamielikuvan luonnin ja Linkedinin asiantuntija, joka on toiminut pitkään kansainvälisessä myynnissä, markkinoinnissa ja rekrytoinnissa. Tom on toiminut Oracle:n pohjoismaisena kanavamarkkinointipäällikkönä Tanskassa, sekä perustanut Suomen ensimmäisen sosiaalisen median toimintatapoihin erikoistuneen rekrytointialan yrityksen, ja on toiminut sosiaalisen median parissa vuodesta 1999, jolloin hän perusti ensimmäisen yhteisöjen hyödyntämiseen keskittyneen startup-yrityksensä. 
 
Tänä päivänä hän kouluttaa organisaatioita sosiaalisen median aiheisiin Suomen lisäksi aktiivisesti mm. Euroopassa ja Lähi-Idässä. 

"Kerrankin kouluttaja, jolla on oikeasti käytännön tietoa ja kokemusta aiheesta"

 

"Tom Laine on aivan huippu kouluttaja. Ei puhu jargonia vaan osaa kertoa asian niin, että sen ymmärtää"

"Rento, sujuva, energinen ja innostunut kouluttaja. Lisäksi Tom on aidosti läsnä ja valmis vastaamaan kysymyksiin"

MIKSI OSALLISTUA?

Saat laajan katsauksen some-rekrytoinnin mahdollisuuksiin Suomessa esitettynä konkreettisin case-esimerkein.

Kuulet Suomen johtavan sosiaalisen median rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan asiantuntijan opastuksen rekrytoinnin saloihin.

Rakennat vahvan pohjan organisaation oman some-rekrytoinnin strategian tekoon sekä kanavien ja toimintatapojen valintaan.

1.

2.

3.

795 EUR + ALV.

HINTA

ERIKOISTARJOUS

KAKSI YHDEN

HINNALLA

795€ +ALV.

VOIMASSA 10.5. SAAKKA

Hinta sisältää kahvit, lounaan ja sähköiset esitysmateriaalit.

 

Pasi Puro

COO, Partner

+358 44 295 5338

pasi.puro@grownordic.fi

Heidi Byskata

Asiakkuus - ja Projektipäällikkö 

+358 50 309 1418

heidi.byskata@grownordic.fi

Daniel Wallenius

Sales Manager, Grow Plus 
+358 401480602
daniel.wallenius@grownordic.fi

Pivacy Policy Delegates

Privacy Policy Marketing

Grow_logot_white_nega.png
Grow_logot_white_transparent.png

Aleksi Helander

CEO, Partner

+358 40 251 6598

aleksi.helander(a)bignordic.com

Heidi Byskata

Business Director

+358 50 309 1418

heidi.byskata(a)grownordic.fi

Riina Räikkönen

Jr. Sales Manager
+358 50 557 2684

riina.raikkonen(a)bignordic.com

  • White LinkedIn Icon
  • White Instagram Icon

Noora Veijalainen

Customer Experience Manager
+358 40 7048239 

noora.veijalainen(a)grownordic.fi